Tarjoamme terapiaa, itsetuntemusvalmennusta ja arkea kannattelevaa tukea koteihin.
Elämäntilanteet vaihtelevat, ja joskus voimavarat myös taloudellisesti ovat vähissä. Siksi Ingrid Persona Oy:n tavoitteena on mahdollistaa arjen tuki ja terapiapalvelut myös silloin, kun niiden hankkiminen itselle ei ole juuri nyt mahdollista. Palvelujamme voi hankkia itselle tai toiselle, esimerkiksi läheiselle, perheelle tai tuen tarpeessa olevalle ihmiselle.
Näin syntyy vastavuoroisuutta ja yhteyttä: kokemus siitä, että jokaisella on arvo ja että tuki kulkee ihmiseltä toiselle elämän eri vaiheissa.
🌱 info@ingridpersona.fi
💚 Syvää terapeuttista mielen työskentelyä ja vuorovaikutusta, joka tukee itsetuntemusta, turvan kokemusta ja hyvinvointia.
Valmentajasi Saara ja Kirsikka
Autamme herkkiä aikuisia, joiden elämää on ohjannut ulkoapäin tulevien odotusten ja velvollisuuksien täyttäminen, vapautumaan liiallisesta kuormituksesta.
Autamme palauttamaan nautinnon ja seikkailun tunteen elämään vahvistamalla yhteyttä omaan sisimpään ja sitä kautta muodostamaan aidompia ja läheisempiä ihmissuhteita.

Saara Eskelinen
Ihminen tavattavissa -terapeutti Kirsikka Kinnunen
Uusimmat artikkelit
- Herkkyys ei ole heikkoutta
Herkkyys ei ole heikkoutta – tarvitsemme sitä tähän maailmaan Ymmärrys hermoston kuormittumisen vaikutuksista hyvinvoinnille on kasvanut, mutta tiedon soveltaminen käytäntöön ottaa aikaa. Tiedämme, että hermoston toimintaan liittyy huomattavia yksilöllisiä eroja. Mutta kenen hermoston ehdoilla tätä elämää tulisi elää? Vaikka jokaisella on oikeus elää omanlaistansa elämää, kysymys on todellisuudessa hyvin ajankohtainen. Aivan vasta kuulin keskustelun, jossa… Lue lisää: Herkkyys ei ole heikkoutta

